Turusta Nauvon kautta Gullkronaan

Torstaina oli taas varsin tyyni ja paahteinen päivä. Ajettiin siis taas Airisto koneella ilman tuulen virettäkään ja kypsyttiin sitloodassa paahteessa, tuntui että pääkin pehmeni. Ei kyl Nauvoa pitemmälle olis tällä kelillä ja koneella jaksanutkaan. Onneksi Simo hoiti ohjaamisen ja miehistö saattoi taas keskittyä syvempiin henkisiin harjoituksiin.

Ihmetystä herätti yksi kivitalon kokoinen moottorivene joka veti ohi melkein partaita hipoen aiheuttaen massiiviset aallot ja sitten se hidasti ja jäi ajelehtimaan siihen meidän eteen. Ajattelin, että se päästää ohi saadakseen tehdä uudestaan ne aallot... Jonkun aikaa siinä väylän oikeasta laidasta vasempaan seikkailtuaan se sitten lähti menemään, onneksi meiden edestä joten säästyttiin uusilta peräaalloilta.

Nauvon satamassa oli melkoinen hässäkkä päällä, paljon veneitä tulossa yhtä aikaa ja paikannäyttäjäveneen tyttö ajeli ympyrää soitellen laituripojille, että mihin tän kokoinen saadaan hyvin mahtumaan. Mekin ajeltiin jokunen minuutti ja kaksi täyttä ympyrää muiden joukossa, kunnes meidät ohjattiin paikalle. Alkuun tyttö sanoi, että se on poijupaikka ja kiireessä laitettiin poijuhaka ja liinat valmiiksi, mutta kun ajeltiin poijujen kohdalle se laiturikaveri viittoikin meitä aisaan. Eli kannella oli osittain väärät kilkkeet ja aisa sellaisessa paikassa, että jouduttiin tulemaan siihen aika haastavassa kulmassa ja loppupelissä oltiin melkein poikittain, köysillä saat


in laituripojan avustuksella vene oikeaan moodiin. Nolotti, mutta sattuuhan sitä. Iso osa ongelmista johtui pienestä moottoriveneestä, joka oli siellä meidän ja toisen purjeveneen välissä todella löysissä köyissä ja poikittain niin, ettei sitä lähestymistä voinut tehdä ihan suoraan aisaan, ilman että olisi ollut vaara osua siihen.

Loppupäivä meni helteestä toipuessa ja varjostimia viritellen. Kaupassakin käytiin. Illan piristys oli perinnelaiva Svanhild joka tuli yöksi satamaan.

Perjantaina laiskotti, joten jäätiin Nauvoon. Käytiin kiertämässä jokusen kerran se pieni fribarata, mutta ei juuri mitään muuta mainittavaa saatu aikaan. Varjon kaipuussa virittelimme veneen avotilaan pressun auringon suojaksi. Eihän se maailman kaunein viritelmä ollut, mutta ajoi asiansa, tarjosi varjoa ja viilennystä rökittävältä auringolta.

Lauantaiksi laitoimme kellon soimaan seitsemäksi ja lähdettiin aamutuimaan köröttelemään kohti Gullkronaa, jota moni oli meille kehunut. Lauantaiksi oli luvattu ihan plägää keliä ja yhtä kuumaa kuin muutamana edellisenä päivänä. Koska tällä kiululla ei koneella ajeta kuin neljää solmua, ilman että vetoakseli sotkee pilssin pahan päiväisesti, ajateltiin lähteä aikaisin, jotta varmasti saataisiin paikka satamasta ja matkalla ei olisi vielä niin tuhottoman kuuma. Matkalla ajettiin kalankasvattamon ohi jonka nurkilla nähtiin halli kärkkymässä josko sieltä evästä irtoaisi.

Halli kärkkyy kalaa!

Gullkronaan saavuttiin jo yhden paikkeilla ja silloin oli vielä oikein hyvin tilaa satamassa. Vene kiinni ja navigointijuomille sataman ravintolaan. Tämä paikka on oikeasti juuri niin pittoreski ja hieno, kuin meille oli kehuttu. Kierrettiin luontopolku, käytiin pienessä Evan museossa ja löydettiin pieni fribaratakin, jota ei sovelukset edes tiedä. Tarttee katsoa, jos huomenna vielä täällä notkutaan, niin sen voisi käydä kiertämässä.

Mutta tää saari! Hyvin hoidettua nurmea, pensaita, silokallioita, varjostavia puita ja loistavan ystävällinen henkilökunta. Käveltiin ja fiilisteltiin täällä koko ilta, kuin pikkulapset karkkikaupassa. Istuttiin silokallioilla katsomassa auringonlaskua ja todettiin, että kyllä tähän voisi vaikka tottua. Tässä on jotain samaa kuin Kökarissa tai Porkkalanniemen eteläkärjessä, jotka myös kuuluvat meidän suosikkeihin. Kuvista ei saa kuin kalpean aavistuksen.