Aamu valkeni kauniin aurinkoisena Gullkronassa ja tuultakin tuntui jonkun verran olevan, joten pikainen aamiainen, aamutoimet ja liikenteeseen. Vähän näyti siltä, että tänään pääsisi oikeasti ihan purjehtimaan! Ja kylä sitten purjehdittiinkin!
Sanottiin näkemiin paratiisille, ajettiin koneella saaren ahdas väylä ja heti kun siitä päästiin, nostettiin purjeet. Muutama tunti nautintoa hiljaisuudessa ja hyvässä purjehdussäässä ihan asiallista vauhtia edeten, kunnes tultiin Helsingholmenin kohdille. Tuuli kääntyi ja selvästi heikkeni. Alkuun oli tuullut koillisesta joka oli meille etenemistä ajatellen ihan optimisuunta, mutta nyt se kääntyi itään/kaakkoon, joka oli melko vastainen samalla tyyntyen varsin paljon.
Otettiin genua sisään ja ajateltiin laittaa kone käyntiin, että ehdittäisiin ajoissa Kasnäsiin, mikä oli asetettu tavoitteeksi. Mutta kas, merivaihde ei taaskaan mennyt päälle eteenpäin! Ilmeisesti se kartio, joka siellä sisällä on, killottuu eikä ota kiinni jos ajaa pitempään purjeilla. Tästä kun ei saa potkuria lukittua, joten akseli pyörii ajossa tyhjänä mukana koko ajan.
Genua takaisin ulos ja tiukkaa kryssiä miedossa vastatuulessa, että matka etenisi edes johonkin suuntaan. Monen venklauksen ja tarkan suuntavahtauksen jälkeen Högsåran pohjoispää saavutettiin ja siinä tuuli kääntyi aivan täysin vastaiseksi koska salmi on niin kapea ja ohjaa tuulen aina joko suoraan myötäiseksi, tai sitten vastaiseksi, kuten meillä nyt kävi.
Ehdimme jo pohtia, mitä teemme, jos vaihde ei vain yksin kertaisesti suostu menemään päälle ja jäämme ajelehtimaan. Tietenkin ajoankkuri perään ja yhteys Trossi-palveluun. Varsin ahdistavaa jo ajatuksenakin.
Eevalla oli stressitasot olleet kohtuu korkeat jo aamupäivästä asti ja nyt ne alkoivat hipoa punaisen rajaa, kun kokeiltiin taas koneen käynnistystä ja hurraa, veto lähti päälle! Purjeet sisään ja koneella viimeiset kolme- neljä mailia Kasnäsin vierassatamaan. Trossin aplikaatio oli jo varoiksi puhelimesta kaivettu esiin, mutta vielä sitä ei tarvittu.
Kasnäsin satamaan ajettiin ja katsottiin vapaita paikkoja. Vain uloimmassa laiturissa näytti olevan tilaa, eli sinne siis. Poiju oli todella lyhyen matkan päässä, tää on selvästi pienemmille veneille tarkoitettu. Harvoin poiju melkein hakkaa ahteriin... Naapuriveneen kippari kiroili kun sähköä ei tullut laiturille ja hänellä oli akku tyhjä ja eteenpäin pitäisi mennä. Kävin ilmoittautumassa satamakonttorissa (melkein kilometrin pässä) ja sain vahvan alennuksen satamamaksuista, sillä sähkö on ollut reunalaiturista poissa jo kolme vuotta, eikä sitä ole saatu korjattua. Vettäkään ei saa kuin huoltolaiturilta ja vessoihin ja suihkuihin on se melkein kilometri matkaa...
Käytiin kaupassa, siellä melkein kilometrin päässä, ja tehtiin safkat. Sitten suihkuun, sinne melkein kilometrin päähän, ja pian nukkumaan. Täältä on pakko päästä ajoissa aamulla liikenteeseen, tää on joku kiirastulen ja helvetin välinen välitila! Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti