Sunnuntaille Marco oli löytänyt tapahtuman. Spoletossa oli Il Sogno di Fransesco tapahtuma. Italian oma suojelupyhimys Fransiskus täyttää näillä paikkein 800 vuotta, ja koska tämä kansa tykkää juhlia, niin Spoletoon oli kutsuttu 12 Umbrialaista puhallinorkesteria teemalla "Fransiskuksen unelma", joka oli rauha ja kaiken luomakunnan yhteys.
Keli ei ollut kuin morsian, vaan enemminkin tihkusateinen ja vilakka. Ei Fratta Todinassa, mutta Spoletossa kyllä. Siksi lähtöä viivytettiin iltapäivään asti, ja vielä Spoletoon tullessa tuli muutamia pisaroita tuulilasiin. Mutta kun kuljettiin amfiteatterin kautta keskustaan, alkoi ilma kuivua ja seljetä. Eli tapahtuma saataisiin vedettyä suunnitelmien mukaan.
Aikaa oli vielä tunnin verran ennen alkua, joten poikettiin kahvilla juttelemassa mukavia. Kari ja Marja-Leena sai tilaisuuden tutustua Marcoon ja Lorellaan ihan ajan kanssa, ennen kuin mentiin kaupungintalon eteen kadun varteen. Tapahtuman idea oli, että aina neljä bändiä aloittaa samasta paikasta, yhdet kaupungintalolta, yhdet Roccalta kaupungin yläpuolelta ja yhdet jostain alakaupungilta. Sitten kaikki marssivat eri reittejä torvia töräytellen tuomiokirkon torille, jossa sitten musisoidan yhdessä ja erikseen loppuaika. Kuunneltiin kaupungintalon lähtömusiikit ja seurattiin kulkueen alku jonka jälkeen siirryttiin "Spartacon" kahvilaan odottamaan kokoontumista.
Tunnin kuluttua ensimmäiset bändit saapuivat paikalle ja järjestäytyivät aukiolle loppuhuipennusta varten. Arkkipiispa piti puheen ja siunasi bändit ja sitten alkoi tuuttaus. Puolisen tuntia bändit pistivät parastaan. Kyseessä oli amatööritapahtuma, ei ammattilaisille soittajille. Soittajat olivat kaikkea 10 vuotiaasta klarinetista melkein 80 vuotiaaseen sousafonin soittajaan. Mutta kaikilla näytti olevan kivaa ja musiikki todellakin yhdisti porukan. Torilla oli katsojia varmaan muutaman sata, sillä ilmassa leijuva sateen uhka karsi paikalle tulijoita melko runsaasti.
Ennen konsertin loppua alkoikin peri-italialainen ohjelmaosuus, jossa tapahtuman järjestäjät ja pormestarit sun muut, omaa ääntään rakastavat tyypit, pitivät puheita puolen tunnin ajan ja kuulijat alkoivat jo näyttää kyllästymisen merkkejä. Osa soittajistakin vaikutti jo sen oloisilta, että joko voisi lähteä kotiin... Lopulta puheet saatiin hoidettua ja seurasi loppuhuipennus: kaikki 350 musikanttia töräyttivät ensin Fransiskuksen kirjoittamaan runoon sävelletyn teoksen ja lopuksi Italian kansallislaulun. Oli vaikuttavan kuuloista. Italian kansallislaulussa on hieman iloisempi meininki kuin meidän suomalaisten Maamme-laulussa.
Todettiin, että voisi melkein poiketa jossain syömässä. Lauantaina ei oltu päästy Adagioon koska se oli täynnä, mutta meille selvisi, että Lorella hoitaa ravintolan kirjanpidon ja veroneuvonnan. Eli Lorella soitti ravintolaan ja ainoa kysymys kuului: montako tulee ja koska? Siispä kämpän kautta kurvaten Monte Castello di Vibioon.
Täytyy myöntää, että kannatti! Sapuskat oli loistavia ja paikkaa pyörittävät sisarukset on todellakin panostaneet laatuun. Viinit tulee paikallisilta tuottajilta, samoin kuin ruoan raaka-aineet ja kaikki oli tehty niin hyvin kuin vain pystyy. Harvoin kuvaan annoksia, mutta nyt oli jo alkuruoka paitsi herkullinen, myös sen verran hyvin esiin laitettu, että piti tähänkin sortua. Tälle paikalle vahva suositus, lounastakin saa! Lähdettiin vatsan viereen köllöttämään, paitsi Lorella jäi hetkeksi palaveeraamaan siskosten kanssa.
Maanantai meni pitkälti lentokentälle menoa suunnitellen ja sinne ajaen. Karin ja Marja-Leenan vierailu oli loppumassa. Meinasi aikataulu mennä melko tiukalle ja suunniteltu italialaisen moottoritien huoltoaseman esittely jäi väliin, sillä Rooman kehätiellä oli joku hedelmien kuljetusauto syttynyt palamaan ja liikenne liikkui etanavauhtia, jos ollenkaan. Melkein tunti meni siinä jonotellessa. Jotta saatiin matkalaiset ajoissa kentälle, jouduttiin loppumatka tuuppaamaan nilkka suorana rajoituksia lähes noudattaen. Vaikka aikaa oli varattu riittävästi, se riitti juuri ja juuri.
Tiistaksi oli sovittu wine tasting Cantina La Spinaan. Paikan pitäjä Moreno on Marcon vanhoja ystäviä ja mekin on siellä aikoinaan kerran vierailtu. Moreno on saanut luomustatuksen viime käynnin jälkeen ja vaihtanut lajikkeet Umbrialaisiin paikallisiin rypäleisiin, täytyy myöntää, että valinta on osunut oikeaan. Etenkin valkoviinit Trebbiano Spoletino rypäleistä olivat niin hyviä, että oli ihan pakko napata laatikollinen mukaan. Täältä löytyy lisää tietoa Morenon viineistä: Cantina La Spina
Isäntä itse ja jumalaiset valkoviinit!
Jotain lätkiä joskus saanut
Marco esitteli meille vielä Spinan vanhan keskustan. Vuonna 2006 pieni paikallinen maanjäristys tuhosi koko seudulla vain yhden kaupungin, La Spinan keskiaikaisen keskustan! Paikalliset kuitenkin rakastivat vanhaa kaupunkiaan niin paljon, että se rakennettiin takaisin ennalleen! Eli kaikki talot ja muurit ovat täsmälleen samanlaiset kuin ne ovat olleet satoja vuosia, ainoa ero en se, että ne on rakennettu 2006 - 2016 välisenä aikana ja nyt niissä on nykyaikainen tekniikka sisällä. Mutta huikeaa jälkeä ovat tehneet, katsokaa vaikka!
Mitähän sitä huomenna, olis vielä melkein viikko aikaa ennenkuin tarvitsee lähteä pikkuhiljaa Suomeen päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti