Kotiinpäin, Padova ja Maribor

Lauantaina lähinnä pakkailtiin, käveltiin tuttuja maalaisteitä imien vielä viimeisiä lämpimiä auringon säteitä ja maisemia sekä tehtiin ruokaa. Oltiin nääs luvattu tehdä Marcolle ja Lorellalle ihan perisuomalainen illallinen ja sitä varten Kari ja Marja-Leena olivat urhoollisesti tuonut Suomesta tarvikkeita: kuivattuja kanttarelleja ja suppilovahveroita. Bonuksena tuli Fazerin sinistä ja Muumikeksejä.

Ilta aloitettiin kermaisella kanttarellikeitolla ja ihan lähellä oli, että jopa kattilakin olisi nuoltu. Hyvin näytti maistuvan ja Lorella vaati reseptiä. Oli kuulemma hieman parempaa kun paikallinen Porchinikeitto. Jatkettiin sitten rosmariiniperunoilla ja melkein 6 tuntia haudutetulla  karjalanpaistilla, johon yrtit oli kasattu Lorellan puutarhasta. Sama efekti, lihaa oli toista kiloa raakapainona ja ei juuri mitään jäänyt padan pohjalle.

Ilta kruunattiin Fazerin sinisillä ja Lorella kaivoi jostain muutaman sisilialaisen erikoisleivoksen, jotka olivat niin ruokaisia, että piti naauttia Kyrö Distillerin savuviskiä jatkoksi, että sai pötsin edes sen verran painumaan, että pystyttiin yläkertaan yömyöhään kiipeämään. Jätettiin Lorellalle loput kuivatut kanttarelit ja suppilovahverot reseptien kanssa.

Lauantai aamuna pakattiin auto, maksettiin vuokra ja sanottiin haikeat heipat Marcolle ja Lorellalle ja sovittiin, että nähdään, siellä tai täällä, mutta nähdään! Näkeminen meinasikin toteutua yllättävän nopeasti. Derutan paikkeilla Juha huomasi unohtaneensa yläkerran avaimen taskuunsa, joten pikainen soitto Marcolle ja auton keula takaisin kohti Fratta Todinaa ja nilkka suoraksi. Marco ja Lorella olivat jo ehtineet lähteä Matteon serkkupojan ristiäisiin, joten pudotettiin avain postilaatikkoon ja uudella vauhdilla kohti Padovaa...

Mentiin maisemareittiä. Vuorten yli pieniä teitä, kylien läpi ja ihan loppuviimeeksi Venetsian laguunin pengertietä kaupungin siintäessä horisontissa. Ei ollut ollenkaan huono reittivaihtoehto. Hotelliksi oli osunut Casa dei Colori kaupungin laidalla, mutta tälle vahva suositus. Rauhallinen, siisti ja loistava aamupala täkäläiseksi hotelliaamupalaksi. Ainoa ongelma oli, että kun ajateltiin mennä Padovan keskustaan, piti mennä autolla, sillä matkaa oli kuutisen kilometriä.

Padovan liikenne... Siitä voisi kirjoittaa kirjan, mutta se olisi vielä pitempi kuin Volter Kilven Alastalon salissa, mutta kattaisi lyhyemmän ajan jakson, ei iltapäivää vaan ihan vain tunnin! Ei ollut ensimmäinen kerta meille, kun Padovassa kierreltiin kortteleita tuskan hiki päässä ja aivan kujalla. Tässä kaupungissa on enimmäkseen yksisuuntaisia katuja, umpikujia ja kiellettyjä ajosuuntia. Sekä niin korkeita rakennuksia ja alituiseen avoinna olevia muuttuvia tietöitä, että mistään navigaattorista ei varsinaisesti ole juuri apua. Sekä auton navi, että googlen navi yhteistoimin julistivat ajoittain meidän ajavan väärään ajosuuntaan, vaikka muu liikenne soljui juuri sinne suuntaan ihan normaalisti. Niin, Ja parkkipaikkoja koko kaupungissa lienee varmaan 3 000, mutta autoja 20 000.

Tunnin epätoivoisen pyörimisen jälkeen löytyi puolivahingossa vapaa parkkiruutu ja eikun siihen, ja tallaamaan kohti keskustaa. Kaunishan tämä kaupunki on ja eläväinen. Nälkä voitti ja mentiin vaan Garibaldin aukion kupeeseen pizzalle, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli etsiä se loistava gurmettiravintola, joka toissa keväänä vahingossa oli löydetty. Paluumatka autolle tehtiinkin sitten pimeässä ja mutkien kautta, vaikka auton sijainti oli google-naviin tallennettu. Ne korkeat kivitalot ja GPS-signaali eivät todellakaan aina kohtaa.

Paluumatkalla hotellille ajettiin taas navin mukaan puolet matkaa vasten kiellettyä ajosuuntaa sun muuta mukavaa. Ehkä seuraavalla kerralla pitää ottaa hotelli taas sellaiselta paikalta, että on oma parkkipaikka ja kävelymatka keskustaan.

Maanantaina päätettiin ottaa kalliimpi moottoritie koska tavoitteena oli Maribor Sloveniassa ja maisemareitti olisi navin mukaan ottanut kaksinkertaisen ajan motariin nähden. Kuukkeli oli samaa mieltä. Mariboriin tultiin kahden paikkeilla iltapäivällä ja hotellilta tulleen infon mukaan alettiin etsiä parkkipaikkaa. Hotelli, B&B Hotels, oli näet melkein kävelykeskustan laidalla. Mielenkiintoista oli, löydettiin yksi niistä hotellin ehdottamista parkkitaloista. Ajeltiin ympyrää ja mietittiin, että miten tää meidän keskikokoinen auto mihinkään noista ruuduista mahtuu. Siis niihin harvoihin, joissa ei ollut vielä autoa.

Lopulta löytyi ruutu, joka oli silleen uloskäyntiväylän vieressä, että kun Eeva kömpi tavaroiden kanssa keskellä hallia ulos autosta ja ohjasi kuolleita kulmia huutamalla "centti vasemmmalle ja sit suoraan" saatiin auto mahtumaan ruutuun niin, että naapuri saattaa mahtua könyämään sisään kauheesti meidän tai omaa autoaan kolhimatta. Ja Juhakin pääsi ulos, koska ulosajorampin levike oli siinä tolpan vieressä juuri sopivasti oven kohdalla. Ei kyllä ymmärretä miten tuohon olisi jonkun maastoauton tai edes kaupunkumaasturin saanut pysäköityä. Näytti siellä muillakin olevan melkoisia haasteita saada autojaan mahtumaan ruutuihin.

Seuraava haaste olikin sitten löytää ulos parkkihallista, ja havainnoida mihin kohtaan kaupunkia tultiin ja mihin suuntaan pitää lähteä, että hotelli löydetään! Hetken kikkailun ja kimpoilun jälkeen sekin onnistui. Hotelli on siisti ja kivalla paikalla, joten kamat sisään ja kaupunkiin tutustumaan. Ei nääs ole täällä ennen poikettu. 

Maribor on yliopistokaupunki, 25% asukkaista on opiskelijoita ja se näkyy katukuvassa. Porukka on nuorta ja kansainvälistä, englantia kuule paljon puhuttavan ja melkein joka paikassa saa palvelua todella hyvällä englannin kielellä. Kierreltiin kaupunkia ja ihasteltiin sen kauneutta. Ja sitten löytyi se helmi! Maribor on viinialuetta, kuten koko Slovenia, vaikkakin ei niin tunnettua kuin jotkut Italian, Ranskan, Saksan tai Itävallan alueet. Täällä myös kasvaa vanhin tunnettu, edelleen tuottava viiniköynnös. Sehän piti tietysti etsiä. Köynnös kasvaa viinituvan seinällä ja siellähän piti käydä maistelemassa paikallisia viinejä. Vanhuksen tuotosta ei lasiin saatu, sillä tuo yli 400 vuotias köynnös tuottaa 50-70 kiloa rypäleitä vuodessa ja niistä tehdään erikoiserä pormestarin arvovieraille tarjottavaksi. Hyviä olivat kyllä ne kaikki kuusi pientä maistiaista mitä testingissä saatiin.

Kaivon kansi, koska yliopisto

Tiettävästi maailman vanhin tuottava viiniköynnös

Seuraavaksi pööpöiltiin pitkin kaupunkia lähinnä huokaillen ja kuvaten. Poikkesimme myös katedraalissa, joka sekin on hyvin kaunis.

Nälkä alkoi vaania, joten paikalliseen ravintolaan katedraalin lähelle syömään. Oli hyvä ja varsin originelli paikka, kokin kalsarit oli ilmeisesti nostettu salin kattoon kuivumaan tai sitten ihan vaan decoratiivisessa mielessä koristeeksi. Muutenkin oli mainio meininki, samassa pienessä huoneessa oi neljä pöytää, yhdessä me, toisessa kuusi opiskelijapoikaa joilla oli mahtavan kivaa ja juttu luisti koko ajan välillä saksaksi ja välillä englanniksi. Toisessa pöydässä oli viisi opiskelijaneitokaista, joista kaikki räpläsivät kännyköitään tai ottivat hassuja selffieitä välillä keskittyen jopa syömään. Kaiken kruunasi pöytä, johon tuli kaksi pariskuntaa neljän, varsin vilkkaan 2-4 -vuotiaan vesselin kanssa. Saman tien kun he istuivat pöytään, ja lapset kimpoilivat, tarjoilija toi kaksi pakettia värikyniä ja piirustuslehtiöt. Lehtiöt olivat jo puoliksi täynnä, ennen kuin vanhemmat saivat tilauksensa tehtyä. Yllättävän hyvin lapset saatiin syötettyä sen piirustuksen sivussa. Elämän makuinen ravitsemusliike, eikä edes mikään tappohintainen sapuskan hyvään makuun ja tasoon nähden. Täyttyi ihan ääriään myöten ennenkuin lähdettiin pois.

Kokin kalsarit?

Taidetta pöydässä

Pimeässä takaisin hotellille tätä kirjoittelemaan ja akkuja lataamaan. Huomenna kohti Puolaa.